Ismo Ilén - Maailmanpolitiikka-blogin kirjoittaja

Ismo uf.pressc_2017.jpg

Blogin kirjoittaja Ismo Ilén, 60, on toiminut uransa aikana toimittajana eri ammatti- ja aikakauslehdissä.

Hän on myös kokenut yritysjohtaja. Ilén on lähes 30 vuotta johtanut Hypermedia Oy:tä, joka on erikoistunut digitaalisen julkaisemisen järjestelmäratkaisuihin ja yritysviestinnän palveluihin.

"Maailmanpolitiikka-blogin kirjoittaminen sai kimmokkeen ystäväpiirissä tehdystä ehdotuksesta Porissa kevättalvella 2018. Olen nuoruusvuosista lähtien harrastanut maailman- ja taloushistorian kirjallisuutta ja ystäväni näkivät, että tulkintojani ajankohtaisista kysymyksistä olisi kiinnostavaa lukea myös netissä."

Koulutukseltaan Ilén on valtiotieteen maisteri, pääaineena oli valtio-oppi. Hän valmistui Helsingin yliopistosta 1986. Hänen pro gradunsa käsitteli strategista johtamista viestintäyrityksissä ja Kotimaisen työn liitto palkitsi työn vuoden parhaana lopputyönä.


Meillä on yhteinen iso vastuu tästä planeetasta. Meistä jokaisella on myös henkilökohtainen vastuu minkälaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Ongelmien ratkaisuissa meidän on etsittävä apua eri tieteenalojen tarjoamasta tiedosta, menetelmistä ja rationaalisista lähestymistavoista.
— Ismo Ilén, Maailmanpolitiikka-blogi

Mitä olen saanut aikaan?

  • Talous- ja ulkomaantoimittaja Tekniikka & Talous -lehdessä 1986 - 1991
  • Puutarha.net-verkkoportaalin perustaja ja päätoimittaja 2000 - 2005 
  • Satakunnan kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtaja 2012 - 2016
  • Telecom Finland / Sonera kansainvälisten asiakaslehtien toimittaja (freelance) 1991 - 2000
  • Hypermedia Oy:n perustajajäsen ja pääosakas, yritys perustettiin 1989 
  • Yli 7000 julkaistua juttua ja artikkelia ammatti- ja asiakaslehdissä Suomessa
  • Kielet: suomi C2, ruotsi C1, englanti C1, saksa B2 (Euroopan neuvoston luokitus)
  • Toiminut tuottajana kymmenien isojen web-sivustojen julkaisu- ja kehityshankkeissa