Näin päättyi Yhdysvaltojen sisällissota / Miten sodat loppuvat, osa 2

4.5.2024

Yhdysvaltain sisällissota käytiin vuosina 1861–1865. Pohjoisen ja etelän kiista orjuuden laajentumisesta länteen johti seitsemän etelävaltion eroamiseen liittovaltiosta. Eronneet osavaltiot muodostivat oman liiton, Konfederaation vastapainoksi liittovaltioon jääneille pohjoisvaltioille.

Sisällissota alkoi 12. huhtikuuta 1861 Konfederaation hyökätessä Sumterin linnaan. Abraham Lincolnin johtama unioni pyrki palauttamaan eronneet osavaltiot liittovaltion yhteyteen ja lakkauttamaan orjuuden. 

Viisi ruumista Gettysburgin kentällä, ratkaiseva voitto unionille.

Käännekohta koitti vuonna 1863 Gettysburgin taistelussa, jonka Unioni voitti. Sodan loppu lähestyi nopeasti, ja 1865 Konfederaation joukot antautuivat. Orjuus lakkautettiin koko Yhdysvalloissa 13. lisäyksellä perustuslakiin.

Sisällissota oli käännekohta Yhdysvaltain historiassa. Se jätti pysyvän jäljen kansakuntaan ja sen identiteettiin.

Pohjoisvaltiot voittivat sodan materiaalisen ja teknisen ylivoimansa ansiosta. Etelävaltiot antautuivat useassa vaiheessa huhti- ja toukokuun 1865 kuluessa.

Vaikka Konfederaatiolla oli joissain tapauksissa johtajuudessa, strategiassa ja taistelutaktiikoissa taitavia johtajia, kuten Robert E. Lee ja Stonewall Jackson, sekä paikallista sotilasosaamista, sen resurssit olivat yleisesti ottaen rajalliset verrattuna Unioniin. Konfederaatio kamppaili väestöpohjan, teollisuuden, rahoituksen ja huoltovarmuuden kanssa koko sodan ajan, mikä vaikeutti sen sotilaallisia ponnisteluja ja lopulta johti sen tappioon.

Pohjoisvaltioiden joukoissa oli kaikkiaan ollut sodan kuluessa 2–3 miljoonaa sotilasta, joista yli 350 000 kaatui. Etelävaltioiden joukoissa arvioidaan olleen noin 750 000 sotilasta, joista kaatui yli 250 000.

Sisällissodan loppumiseen vaikutti monia tekijöitä, mutta suurin oli Konfederaation sotilaallinen romahtaminen ja antautuminen. Konfederaation armeija kärsi jatkuvia tappioita ja heikkeni merkittävästi sodan edetessä. Unionin armeija sen sijaan vahvistui ja kykeni tekemään tehokkaita hyökkäyksiä etelän puolelle. Tämä johti lopulta Konfederaation armeijan hajoamiseen ja joukkojen antautumiseen, mikä käytännössä päätti sodan.

Toinen merkittävä tekijä oli poliittinen ilmapiiri ja Abraham Lincolnin johtajuus Unionissa. Lincolnin johdolla liittovaltio pysyi päättäväisenä ja sitoutuneena taistelemaan sodan loppuun saakka, samalla kun Lincoln oli avoin rauhanneuvotteluille, kunhan ne olivat linjassa liittovaltion ehtojen kanssa. Myös Lincolnin emansipaatiojulistus ja sitoutuminen orjuuden lopettamiseen vahvistivat Unionin moraalista asemaa sodassa.

Kolmantena tekijän etelävaltioiden talous ja resurssien ehtyminen vaikuttivat sodan loppumiseen. Konfederaatio kärsi taloudellisista vaikeuksista sodan edetessä, kun taas Unionilla oli suurempi teollinen ja taloudellinen voimavara.

Lyhyt rauhankonferenssi Hampton Roadsissa

Yhdysvaltain sisällissodan aikana ei käyty virallisia rauhanneuvotteluja tai konferensseja sodan osapuolten välillä. Konflikti ratkaistiin lopulta sotilaallisesti, kun unionin joukot voittivat Etelän ja palauttivat liittovaltion yhtenäisyyden. Vaikka sodan aikana käytiin joitain epävirallisia keskusteluja rauhanmahdollisuuksista, varsinaista neuvotteluprosessia ei saatu käyntiin ennen kuin sotilaallinen voitto oli varmistunut.

Hampton Roadsin rauhankonferenssi pidettiin Yhdysvaltojen ja tunnustamattomien, Yhdysvalloista irtautuneiden konfederaatiovaltioiden edustajien välillä 3. helmikuuta 1865 höyrylaiva River Queenilla Hampton Roadsissa, Virginiassa. Osapuolet tulivat yhteen keskustellakseen ehdoista Yhdysvaltain sisällissodan lopettamiseksi. Presidentti Abraham Lincoln ja unionia edustanut ulkoministeri William H. Seward tapasivat kolme konfederaation valtuutettua: varapresidentti Alexander H. Stephensin, senaattori Robert M. T. Hunterin ja apulaissotaministeri John A. Campbellin.

Edustajat keskustelivat mahdollisesta liittoutumisesta Ranskaa vastaan, mahdollisista antautumisehdoista, siitä, voisiko orjuus säilyä sodan jälkeen, ja siitä, saisivatko etelävaltiot korvauksia orjien vapautuksen myötä menetetystä omaisuudesta. Lincolnin ja Sewardin kerrottiin tarjonneen joitakin kompromissimahdollisuuksia orjuuskysymyksessä. 

Neuvottelut Hampton Roadsissa epäonnistuivat. Ainoa konkreettinen sopimus saavutettiin sotavankien vaihdosta.

Konfederaation valtuutetut palasivat heti konferenssin päätyttyä Richmondiin. Konfederaation presidentti Jefferson Davis ilmoitti, että pohjoinen ei suostu kompromissiin. Lincoln laati konferenssissa käsiteltyihin ehtoihin perustuvan armahdussopimuksen, mutta kohtasi kabinettinsa vastustusta. John Campbell jatkoi rauhansopimuksen puolesta puhumista ja tapasi Lincolnin uudelleen Richmondin kukistumisen jälkeen 2. huhtikuuta.

Antautuminen Virginiassa tappioiden jälkeen

Helmikuun alussa 1865 Unionin joukot olivat käynnistäneet laajan hyökkäyksen Etelän alueilla, mikä johti useiden strategisesti tärkeiden kaupunkien, kuten Richmondin ja Petersburgin, valtaamiseen huhtikuun alkupuolella.

Liittovaltion taisteluvoittojen siivittämänä konfederaation sodat oli sodittu ja etelän oli antauduttava. Yhdysvaltain sisällissodan antautumistilaisuus pidettiin Appomattox Courthouse -nimisessä paikassa Virginian osavaltiossa. Tämä tapahtui 9. huhtikuuta 1865, kun Etelän armeijan kenraali Robert E. Lee antautui Unionin joukkojen komentajalle, kenraali Ulysses S. Grantille. Antautuminen merkitsi Etelän lopullista tappiota sisällissodassa.

Pian sodan loputtua seurasi uusi katastrofi, presidentti Abraham Lincolnin murha 14. huhtikuuta 1865. Häntä ammuttiin yhdellä luodilla takaraivoon. Lincolnin oli tuolloin katselemassa näytelmää Ford-teatterissa Washington DC:ssä. Hän haavoittui vakavasti ja kuoli seuraavana päivänä, 15. huhtikuuta 1865. Murhaaja oli Etelävaltioita kannattanut näyttelijä John Wilkes Booth.

Lähteitä:

https://en.wikipedia.org/wiki/Hampton_Roads_Conference 

Näin päättyi ensimmäinen maailmansota / Miten sodat loppuvat, osa 1

19.4.2024

Ensimmäinen maailmansota (1914-1918) oli globaali sota, joka keskittyi pääasiassa Eurooppaan. Se oli ensimmäinen totaaliksi sodaksi kutsuttu sota, jossa koko yhteiskunnan resurssit valjastettiin sotatoimintaan. Siihen osallistui suoraan yli 70 miljoonaa ihmistä, joista noin 16 miljoonaa kuoli.

Uudet aseet kuten konekiväärit, myrkkykaasut, lentokoneet ja panssarivaunut aiheuttivat valtavia ihmisuhreja ja taloudellisia menetyksiä. Myös siviileihin kohdistettiin laajasti pommituksia ja muita hyökkäyksiä. Sota myös vauhditti tekniikan kehitystä mitä erilaisimmilla aloilla.

Sodan syihin vaikuttivat nationalismi, imperialismi, asevarustelukilpailu ja liittojärjestelmät. Itävalta-Unkarin kruununperillisen Franz Ferdinandin salamurha Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914 oli sodan välitön syy. Ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918, kun Saksa allekirjoitti Ranskassa Compiègnessa aselevon. Virallisesti sota loppui seuraavana vuonna allekirjoitetulla Versaillesin rauhansopimuksella. Molempia sopimusneuvotteluja voi syyttää ympärysvaltojen sanelusta rauhanehtojen ja sotasyyllisyyskysymysten osalta.

Sodan alussa Eurooppa jakautui kahteen sotilasliittoon: keskusvaltoihin ja ympärysvaltoihin. Keskusvaltoihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Turkki ja Bulgaria. Ympärysvaltoihin kuuluivat Iso-Britannia, Ranska, Venäjä ja lopulta Italia ja Yhdysvallat. 

Ensimmäiseen maailmansotaan osallistuivat kahden liittouman maat:

Keskusvallat:

• Saksa

• Itävalta-Unkari

• Osmanien valtakunta

• Bulgaria

Ympärysvallat:

• Iso-Britannia

• Ranska

• Venäjä (vuoteen 1917 asti)

• Italia (vuodesta 1915 alkaen)

• Japani

• Yhdysvallat (vuodesta 1917 alkaen)

Lisäksi sodan aikana useat muut maat liittyivät joko keskusvaltoihin tai ympärysvaltoihin, tai julkaisivat sodanjulistuksia jompaankumpaan suuntaan. Näitä maita olivat esimerkiksi Romania, Kreikka, Portugali, Kiina ja Australia.

Saksan piti saada sota loppumaan

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa vuonna 1918 oli selvää, että Saksa oli heikossa asemassa sekä sotilaallisesti että taloudellisesti - ja sodan jatkuminen olisi hyödytöntä. Saksan johtajat alkoivat etsiä tapoja päättää sota diplomaattisesti.

Ympärysvallat olivat 1918 saaneet jalansijaa länsirintamalla, ja Itävalta-Unkarin imperiumi oli hajonnut. Saksan talous oli romahtamassa, ja kotimaan levottomuudet lisääntyivät.

Yhdysvaltojen liittyminen sotaan vuonna 1917 nousi merkittäväksi käännekohdaksi koko sodassa. Yhdysvallat toi sotaan runsaasti tuoreita joukkoja, aseita, ruokaa ja ylipäänsä taloudellista voimaa, mikä auttoi ympärysvaltoja saamaan yliotteen.

Saksan lisäksi myös muilla keskusvalloilla oli sisäisiä ongelmia. Niillä oli taloudellisia vaikeuksia, poliittista epävakautta ja etnisiä jännitteitä. Nämä ongelmat heikensivät maiden kykyä jatkaa sotaa.

Elokuussa 1918: Saksa lähetti Itävalta-Unkarin kautta rauhanaloitteen ympärysvalloille. Ympärysvallat hylkäsivät ehdotuksen liian maltillisena.

Syyskuussa 1918: Bulgaria antautui ympärysvalloille, mikä heikensi edelleen keskusvaltojen asemaa. Saksa yritti uudelleen rauhanaloitetta, mutta ympärysvallat vaativat Saksan ehdotonta antautumista.

Lokakuussa 1918: Itävalta-Unkari hajosi, ja sen osat alkoivat neuvotella antautumisesta ympärysvaltojen kanssa. Tämä jätti Saksan yksin sotaan.

Marraskuu 1918: Saksa pyysi aselepoa ympärysvalloilta 11. marraskuuta 1918. Aselepo allekirjoitettiin Compiègnen metsässä Ranskassa, ja se lopetti sotatoiminnot länsirintamalla.

Saksalaiset aloitteet sodan päättämiseksi

Saksan päätös aloittaa neuvottelut rauhasta tehtiin Berliinissä marraskuun 1918 vallankumouksen seurauksena. Saksan keisarikuntaa johtanut Wilhelm II menetti vallan ja pakeni maasta, mikä johti monarkian luhistumiseen. Tämä avasi tien sosiaalidemokraatti Friedrich Ebertin hallituksen valtaantulolle. Ebert ja hänen hallituksensa, joka koostui enimmäkseen sosiaalidemokraateista, tunnustivat Saksan sotilaallisen tilanteen epätoivoiseksi ja päättivät aloittaa neuvottelut rauhasta liittoutuneiden kanssa.

Ympärysvaltojen vastaus

Ympärysvallat olivat halukkaita lopettamaan sodan, mutta ne eivät halunneet antaa Saksalle mahdollisuutta toipua ja aloittaa sota uudelleen tulevaisuudessa. Ne vaativat, että Saksa luovuttaisi kaikki miehitetyt alueet, purkaisi armeijansa ja maksamisi sotakorvauksia.

Saksalaiset ja ympärysvallat tapasivat Compiègnen metsässä Ranskassa 7. marraskuuta 1918 neuvotellakseen aselevosta.

Keskus- ja ympärysvaltojen neuvottelijat Compiègnen aselevossa

Matthias Erzbergerin johtama Saksan valtuuskunta tapasi Fochin johtaman liittoutuneiden valtuuskunnan rautatievaunussa Compiègnen metsässä. Saksalaiset saivat liittoutuneiden ehdot 8. marraskuuta, ja maanantaina 11. marraskuuta he allekirjoittivat ne saaden aikaan vain vähän muutoksia Fochin ehtoihin. Aamuviideltä solmittu aselepo astui voimaan kello 11, vaikka vielä viimeisten kuuden tunnin aikana operaatiot jatkuivat ja satoja sotilaita kuoli lisää. 

Compiègnen rautatieasemalla 11. marraskuuta 1918 pidetyissä aseleponeuvotteluissa ympärysvaltoja edusti seuraava valtuuskunta:

Liittoutuneiden neuvottelukunta 11. marraskuuta 1918 kun Aselevosta Saksan kanssa oli sovittu. Pääneuvottelija Foch toinen oikealta.

Ranska: Marsalkka Ferdinand Foch (pääneuvottelija)

Iso-Britannia: Amiraali Sir Rosslyn Wemyss

Yhdysvallat: Kenraalimajuri James Harbord

Italia: Kenraali Armando Vittorio Diaz 

Japani: Kenraalimajuri Sadakichi Utsumi

Valtuuskunnan lisäksi paikalla oli useita muita ympärysvaltojen edustajia, kuten sotilasasiantuntijoita, tulkkeja ja sihteerejä.

Saksaa edusti neuvotteluissa valtuuskuntaa johtanut Matthias Erzberger, joka oli maan pääneuvottelija. Valtuuskunnassa oli kaikkiaan kymmenen henkeä, mukana muun muassa rautaristin saanut kenraali Hans K.A. von Winterfeld.

Compiègnen metsän aselepo

Aselepoehdotus esitettiin 8. marraskuuta 1918.

Aselepo astui voimaan 11. marraskuuta 1918 klo 11.00.

Saksalaiset komentajat olivat jo ennen Compiègnen metsässä pidettyjä aseleponeuvotteluja keskustelleet antautumisen mahdollisuudesta ja käyneet epävirallisia neuvotteluja liittoutuneiden kanssa.

Saksan hallitus päätti lopullisesti ryhtyä aseleponeuvotteluihin 6. marraskuuta. Saksalaisille oli ilmoitettu, että ympärysvaltoja johtava pääneuvottelija marsalkka Foch kertoisi lopulliset aselepoehdot suullisesti Saksan valtuuskunnalle. 

Hindenburg kävi 7. marraskuuta Fochin kanssa sähkeidenvaihdon, jossa sovittiin aika ja paikka lopullisille neuvotteluille. Keskustapuolueen valtiopäiväedustajan Matthias Erzbergerin johtama Saksan valtuuskunta saapui 8. marraskuuta Rethondesiin, Compiègnen metsään, noin 65 kilometriä Pariisista koilliseen, tapaamaan Fochia.

Ympärysvaltojen vaatimukset Saksalle

1. Täydellinen antautuminen

2. Kaikkien saksalaisten joukkojen vetäytyminen miehitetyiltä alueilta

3. Saksalaiselle laivastolle rajoituksia

4. Sotakorvaukset

5. Sotavankien palauttaminen

Saksalaisten vastaehdotukset

1. Lievemmät ehdot

2. Ei miehitystä

3. Kohtuulliset sotakorvaukset

4. Itsemääräämisoikeus

Compiègnen aseleponeuvottelut

Ensimmäinen neuvottelupäivä 8. marraskuuta 1918

Aselepoehdotus esitettiin liittoutuneiden valtioiden toimesta Rethondesissä Compiègnen metsässä. 

• Tämä tapahtui vain neljä päivää sen jälkeen, kun Saksan keisari Vilhelm II oli pakotettu luopumaan kruunusta ja maan armeija oli hajoamassa.

Liittoutuneiden valtioiden sotilasdelegaatio, jota johti ranskalainen marsalkka Ferdinand Foch, saapui Compiègnen metsään rautatieasemalle.

Saksalainen delegaatio, jota johti valtiosihteeri ja pääneuvottelija Matthias Erzberger, saapui paikalle henkilöautoilla. Saksalainen komennuskunta korjasi tätä varten katkenneen tieyhteyden, jotta autoilla päästiin rintamalinjan läpi. 

Foch esitti saksalaisille aselepoehdotuksen, joka oli erittäin ankara. Ehdot sisälsivät muun muassa:

• Kaikkien saksalaisten joukkojen vetäytymisen miehitetyiltä alueilta

• Saksalaiselle laivastolle asetetaan rajoituksia

• Sotakorvausten maksamisen

• Sotavankien palauttamisen

Neuvottelupäivän iltana saksalaiset pyysivät liittoutuneilta aikaa ehdotuksen harkitsemiseen. Foch suostui antamaan heille 72 tuntia.

9. marraskuuta 1918

• Saksan valtuuskunta hylkäsi alkuperäiset antautumisehdot, jotka he pitivät liian ankarina.

• Liittoutuneet uhkasivat jatkaa hyökkäystä, jos Saksa ei suostu ehtoihin.

11. marraskuuta 1918

• Saksa suostui lopulta allekirjoittamaan alkuperäiset antautumisehdot.

• Aselepo astui voimaan klo 11.00 aamulla.

Seuraavina päivinä

• Aseleposopimus ratifioitiin virallisesti.

• Liittoutuneet joukot miehittivät Saksaa.

• Miljoonia saksalaisia sotilaita palautettiin kotiin.

• Versaillesin rauhansopimus neuvoteltiin ja allekirjoitettiin muutama kuukausi aseleposopimuksen jälkeen vuonna1919, mikä lopetti virallisesti ensimmäisen maailmansodan.

Neuvottelujen tunnelma

• Neuvottelut olivat jännitteiset ja epätasa-arvoiset. Liittoutuneilla oli selvästi neuvotteluvalta ja saksalaiset joutuivat hyväksymään heidän ehdotuksensa.

• Saksalaiset edustajat tunsivat nöyryytystä ja heidät pakotettiin allekirjoittamaan sopimus, jota he pitivät epäoikeudenmukaisena.

• Neuvottelut käytiin nopeasti ja aikataulu oli tiukka. Saksalaisilla oli vain 72 tuntia aikaa harkita ehdotusta ja vastata siihen.

Aselevon seuraukset

Vaikka Compiègnen aselepo 11. marraskuuta 1918 lopetti sotatoiminnot länsirintamalla, ensimmäinen maailmansota jatkui osissa maailmaa aselevosta huolimatta.

Sota jatkui

• Itä-Euroopassa: Venäjän sisällissota jatkui aselevosta huolimatta ja kesti vuoteen 1922 asti.

• Lähi-idässä: Turkki taisteli Kreikkaa vastaan Turkin itsenäisyyssodassa, joka kesti vuoteen 1923 asti.

• Kaukoidässä: Japanin interventio Siperiaan jatkui aselevosta huolimatta ja kesti vuoteen 1922 asti.

Ensimmäisen maailmansodan päättymisen seurauksia

• Miljoonien ihmisten kuolema, tuho ja vammautuminen

• Euroopan poliittisen, taloudellisen ja sosiaalisen järjestyksen mullistuminen

• Totalitarismin nousu

• Toisen maailmansodan syttyminen

Ensimmäisen maailmansodan johdosta Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien valtakunnan imperiumit hajosivat. Tämä johti poliittiseen epävakauteen ja konflikteihin Itä-Euroopassa ja Lähi-Idässä.

Useiden eri kansallisuuksien itsehallintopyrkimykset heräsivät ensimmäisen maailmansodan aikana.

Sota synnytti bolševikkivallankumouksen Venäjällä, joka johti kommunistisen hallinnon valtaan ja levotonta vastarintaa.

Aselepo oli Saksalle nöyryyttävä. Saksan oli suostuttava vetäytymään miehitetyiltä alueilta, luovuttamaan aseitaan ja sotakalustoaan sekä maksamaan sotakorvauksia ympärysvalloille.

Versailles'n rauhansopimus, joka allekirjoitettiin vuonna 1919, vahvisti aselevon ehdot ja asetti Saksalle vieläkin tiukempia rajoituksia. Sopimus mullisti Euroopan kartan ja loi olosuhteet toisen maailmansodan syttymiselle.

Nato Pohjolassa - Pohjois-Euroopan turvallisuuden uusi lukko

11.3.2024

Ruotsin liityttyä maaliskuun 7. päivänä 2024 Natoon, muuttui Pohjolan turvallisuustilanne radikaalisti.

Ruotsi ja useampi muu maahan läheisesti sidoksissa oleva Nato-maa, etenkin Suomi, jännittivät odotushuoneessa lähes kaksi vuotta Ruotsin Nato-jäsenyyden alkamista.

Tilapäisistä turvatakuista huolimatta odotusaika merkitsi riskiä, että Venäjä onnistuisi pysäyttämään Ruotsin Nato-tien ja vaarantamaan turvallisuusyhteisön tehokkaan toiminnan Suomen lähialueilla.

Nyt tuo vaara on kadonnut. Ruotsin liityttyä kaikki Pohjoismaat ovat Naton puolustuskoneiston sisällä.

Naton kyvykkyys puolustaa Pohjoista Eurooppaa on Ruotsin tultua puolustusliiton jäseneksi vahva kuin teräksestä tehty kuulalaakeri. Puolustus on saumaton ja kestää sotilaallisen paineen joka suunnasta.

Pohjola on jo aiemmin ollut paitsi kulttuurisesti ja taloudellisesti yhtenäinen alue, nyt se on sitä myös sotilaallisesti. Edellinen kerta olikin Kalmarin unionin aikana, noin 500 vuotta sitten. Tämä ei varmaankaan ollut Putinin aikomus kun hän 2021 vaati, että Nato pysäyttää - tai jopa peruuttaa - laajenemisensa kohti Venäjän federaation rajoja.

Pohjolan integraatio yhtenäisenä turvallisuusalueena, jolla on myös mitä monipuolisempi muukin poliittinen integraatio, on keväällä 2024 historiallinen tosiasia. Muutos on iso paitsi Ruotsin osalta, myös muiden Pohjoismaiden osalta kun turvallisuuspoliittiset kysymykset voidaan hoitaa avoimemmin ja aukottomammin kuin käytännössä koskaan aiemmin.

Naton esikuntaratkaisuissa kun tehdään lähiaikoina päätöksiä, niin toivottavasti kaikki ovat vakuuttuneet siitä, että Pohjoismaiden pitää päästä saman esikunnan alaisuuteen USA:n Norfolkiin.

• Naton turvallisuusmallin ja -organisaation suojaavasta tehosta yleisellä tasolla kertoo jotakin, että se on joutunut 75 vuoden historiansa aikana yhden kerran käynnistämään 5. artiklan mukaiset sotilaalliset tukitoimet. Tuo artikla aktivoitiin kun Isis hyökkäsi USA:n kimppuun syyskuun 11. päivänä vuonna 2001.

Suomen ja Ruotsin tulo Naton jäsenmaiksi on historiallinen askel Pohjoismaiselle yhteistyölle. On hyvä huomata, miten Pohjoismaita yhdistävät moninaiset tekijät ja siteet:

Historia ja kulttuuri:

• Yhteinen esihistoria ja viikinkikulttuuri

• Samankaltaiset kielet ja murteet

• Vahva kansanperinne ja mytologia

• Luterilainen uskonto on valta-asemassa useimmissa maissa

• Yhteinen pohjoismainen identiteetti ja yhteistyö

Politiikka ja yhteiskunta:

• Vakiintuneet demokraattiset järjestelmät

• Jäsenyys Euroopan unionissa (paitsi Norja, jolla kuitenkin hyvä erityissuhde unioniin)

• Jäsenyys Pohjois-Atlantin puolustusliitossa eli Natossa

• Vahva sosiaaliturva ja hyvinvointivaltio

• Korkea tasa-arvo ja koulutustaso

• Pohjoismainen yhteistyö moninaisin muodoin

Luonto ja ympäristö:

• Samankaltainen pohjoinen luonto ja ilmasto

• Yhteinen ympäristöpolitiikka ja kestävän kehityksen tavoitteet

• Vahva luonnonsuojelun ja retkeilyn kulttuuri

Talouselämä:

• Kehittyneet markkinataloudet

• Korkea bruttokansantuote asukasta kohden

• Vapaakauppa ja yhteinen pohjoismainen sähkömarkkina

• Innovaatioiden ja tutkimuksen painottaminen

Muita yhdistäviä tekijöitä:

• Yhteinen pohjoismainen ruokakulttuuri

• Yhteinen pohjoismainen design ja arkkitehtuuri

• Urheilun ja liikunnan harrastaminen

• Yhteinen pohjoismainen huumori ja ironia

Pohjoismaiden yhteistyö on tiivistä ja monipuolista. Pohjoismaiden neuvosto ja ministerineuvosto edistävät yhteistyötä eri aloilla. Pohjoismaat tekevät myös paljon yhteistyötä kansainvälisellä tasolla.

Unkari voi vielä tarvita Naton apua

25.1.2024

Unkarin aika Nato-prinsessana alkaa olla ohi. Maa on tapansa mukaan häiriköinyt viime vuodet niin EU:ssa kuin Natossa. Pääministeri Orbanin linja Ruotsin Nato-jäsenyyden jarruttamisessa viimeiset 20 kuukautta on omaa luokkaansa.

Prinsessan aika ison puolustusliiton häirikkönä alkaa kuitenkin olla ohi. Unkari tuskin haluaa jäädä ilman Naton sotilaallista apua jos Ukrainan puolustus jostakin merkillisestä syystä romahtaisi ja Venäjä alkaisi harkita Unkaria ja Slovakiaa hyökkäystienä Saksaan.

Päinvastoin kuin Suomella tai Ukrainalla, Unkarilla on pieni armeija, joka ilman Naton apua romahtaisi ehkä tunneissa Venäjän hyökätessä. Vuonna 2020 maan asevoimien koko oli 22700 sotilasta. Reservi ei liene kummoinen kun yleisestä asevelvollisuudesta maa luopui jo vuonna 2004.

Maa ei ole myöskään panostanut erityisemmin omaan maanpuolustukseensa. Vuonna 2019 sotilasmenot olivat 1,904 miljardia dollaria eli noin 1,22 prosenttia maan bruttokansantuotteesta, mikä on selvästi alle Naton 2 prosentin tavoitteen.

Kun Unkari näyttää polttoainepuolella olevan riippuvainen Venäjästä ja oman turvallisuutensa kohdalla Natosta, maa onkin näin puun ja kuoren välissä. Vaikeaksi tilanteen tekee vanhaa sananlaskua käyttäen: kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Ehkä Orban keksii tähän jonkin luovan ratkaisun?

https://en.wikipedia.org/wiki/Hungarian_Defence_Forces

Ruotsin kannattaa vielä neuvotella Unkarin kanssa

24.1.2024

Turkin parlamentti hyväksyi eilen 23.1.2024 Ruotsin Nato-jäsenyyden. Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin ja Unkarin hyväksyntä jäsenyydelle vielä tarvitaan.

Unkari on lähestynyt Ruotsin hallitusta kirjeellä ja ehdottanut keskusteluja kesken olevasta Ruotsin Nato-jäsenyysprosessista.

Ruotsin hallitus empii vielä reaktiotaan kirjeeseen. Oma kantani on, että keskusteluja Unkarin hallituksen ja maan pääministerin Viktor Orbánin kanssa kannattaa käydä.

On pieni hinta Ruotsille kuunnella Unkarin toiveita ja näkemyksiä Nato-asiassa - vaikka niistä on käytykin keskustelua pitkään. Jos Ruotsin Nato-hankkeen viimeinen jarru Unkari jatkaa viivyttelyä vain sen takia, että Ruotsin hallitus ei enää “jaksa” neuvotella ja kuunnella, niin hinta nousee Naton jäsenille ja Ruotsille kalliiksi. Kallis se on muuten jo Unkarillekin, iltalypsyä ja iltalypsyn lypsyä… Lännen kannalta on kriittistä, että Ruotsista tulee nopeasti uusi 32 Naton jäsenmaa. Suomi tarvitsee Natoon kuuluvaa Ruotsia.

2020-luvun tärkein teema: Maapallon rajat ovat tulleet ihmiskuntaa vastaan

23.1.2024

Maailma siirtyi uuteen vaiheeseen kylmän sodan taittuessa 1989. Venäjä ja Kiina ovat kylmän sodan loputtuakin hallinneet mediakuvaa etenkin teollistuneessa maailmassa. Suurin muutos, joka maailmassa on tapahtumassa, ei kuitenkaan ole Venäjän käymä sota Ukrainassa tai Kiinan haaste koko läntiselle maailmalle.

Ihmiskunta on on nyt törmännyt sen olemassaolon kannalta ratkaiseviin tekijöihin:

• ilmastonmuutokseen,

• lajien kuolemiseen sukupuuttoon ja

• väestönräjähdykseen.

Maapallon rajat, joista puhuttiin laajasti ensimmäisen kerran 1970-luvulla Rooman klubin toimesta, ovat nyt täysin konkreettisesti tulleet vastaan. Ihmiskunnan on löydettävä uusia tapoja pysyä hengissä - ja mielellään vielä järkevällä ja inhimillisellä tavalla.

Ihmiskunnan olemassaolo on vaakalaudalla kun lajit kuolevat sukupuuttoon epätavallisen nopeasti jopa maapallon geologista historiaa vasten tarkastellen.

Ongelma ei ole tiedon puute, mutta toiminnan kanssa on toisin. Esimerkkinä ja oleellisena luettavana tähän kysymykseen olkoon biodiversiteetin suojeluun liittyvä YK:ssa tehty sopimus, jonka Suomi vahvisti jo 1994.

Sopimuksessa ytimekkäästi todetaan “biologisen monimuotoisuuden suojelu kuuluu koko ihmiskunnalle”:

Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 1994

Biologista monimuotoisuutta koskeva YLEISSOPIMUS

Johdanto

Sopimuspuolet, jotka

ovat tietoisia biologisen monimuotoisuuden itseisarvosta sekä biologisen monimuotoisuuden ja sen osien ekologisista, perinnöllisistä, yhteiskunnallisista, taloudellisista, tieteellisistä, opetuksellisista, sivistyksellisistä, virkistyksellisistä ja esteettisistä arvoista,

ovat tietoisia myös biologisen monimuotoisuuden merkityksestä evoluution ja biosfäärin elämää ylläpitävien systeemien kannalta,

vahvistavat, että biologisen monimuotoisuuden suojelu kuuluu koko ihmiskunnalle,

vahvistavat uudestaan, että valtioilla on täysivaltainen oikeus biologisiin luonnonvaroihinsa,

vahvistavat uudestaan myös, että valtiot vastaavat biologisen monimuotoisuutensa suojelusta ja biologisten luonnonvarojensa kestävästä käytöstä,

ovat huolestuneita siitä, että eräät ihmisen toimet jatkuvasti ja merkittävästi vähentävät biologista monimuotoisuutta,

tiedostavat yleisen biologista monimuotoisuutta koskevan tiedon ja tietämyksen puutteen sekä tarpeen kiireellisesti kehittää tieteellistä, teknistä ja hallinnollista toimintakykyä sellaisen perusymmärryksen luomiseksi, jonka pohjalta tarvittavat toimenpiteet voidaan suunnitella ja toteuttaa,

toteavat, että on elintärkeätä ennakoida, ehkäistä ja torjua biologisen monimuotoisuuden merkittävän vähenemisen tai häviämisen lähteet,

toteavat myös, että biologisen monimuotoisuuden merkittävän vähenemisen tai häviön uhatessa varmistettujen tieteellisten todisteiden puuttumista ei tulisi käyttää syynä uhan torjumiseen tai sen vaikutusten vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden lykkäämiseen,

toteavat lisäksi, että perusvaatimus biologisen monimuotoisuuden suojelulle on ekosysteemien ja luonnontilaisten elinympäristöjen in situ -suojelu sekä lajien elinkykyisten populaatioiden suojelu ja elvyttäminen luonnollisessa ympäristössään,

toteavat lisäksi, että myös ex situ -toimenpiteillä, ensisijaisesti alkuperämaassa, on huomattava merkitys,

tunnustavat monien perinteisen elämäntavan omaavien alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen läheisen ja perinteisen riippuvuuden biologisista luonnonvaroista, sekä sen, että on toivottavaa jakaa biologisen monimuotoisuuden suojelua ja sen osien kestävää käyttöä koskevasta perinteisestä tietämyksestä, uudistuksesta ja käytännöstä saatu hyöty oikeudenmukaisesti,

tunnustavat myös naisten elintärkeän osuuden biologisen monimuotoisuuden suojelussa ja kestävässä käytössä sekä vahvistavat naisten täysipainoisen osallistumisen tarpeellisuuden biologisen monimuotoisuuden suojelua koskevassa poliittisessa päätöksenteossa ja toteuttamisessa kaikilla tasoilla,

painottavat tarvetta edistää kansainvälistä, alueellista ja maailmanlaajuista yhteistyötä valtioiden, valtiollisten järjestöjen ja kansalaissektorin välillä biologisen monimuotoisuuden suojelussa ja sen osien kestävässä käytössä,

tunnustavat, että uuden lisärahoituksen myöntämisen ja alan teknologian asianmukaisen saannin voidaan olettaa olennaisesti vaikuttavan maailman kykyyn vastustaa biologisen monimuotoisuuden vähenemistä,

tunnustavat lisäksi, että on erityisesti varauduttava kohtaamaan kehitysmaiden tarpeet, mukaan lukien uuden lisärahoituksen myöntäminen ja alan teknologian asianmukainen saanti,

huomioivat tältä osin vähiten kehittyneiden maiden ja pienten saarivaltioiden erityisolosuhteet,

tunnustavat, että biologisen monimuotoisuuden suojelu edellyttää huomattavia sijoituksia ja että näiden sijoitusten odotetaan tuottavan monenlaista ympäristöön liittyvää, taloudellista ja yhteiskunnallista hyötyä,

tunnustavat, että kehitysmaiden ehdottomana ja ensisijaisena tavoitteena on taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys sekä köyhyyden poistaminen,

tiedostavat, että biologisen monimuotoisuuden suojelulla ja kestävällä käytöllä on ratkaiseva merkitys maailman lisääntyvän väestön elintarvike-, terveydenhuolto- ja muiden tarpeiden tyydyttämiselle, jonka vuoksi sekä perintöaineksen että teknologian saanti ja yhteiskäyttö ovat ehdottoman tärkeitä,

toteavat, että viime kädessä biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö lujittavat valtioidenvälisiä ystävällisiä suhteita ja edistävät rauhaa ihmiskunnan keskuudessa,

tahtovat syventää ja täydentää nykyisiä kansainvälisiä järjestelyjä biologisen monimuotoisuuden ja sen osien suojelemiseksi ja kestävän käytön varmistamiseksi,

päättävät vakaasti suojella biologista monimuotoisuutta ja käyttää sitä kestävästi nykyisten ja tulevien sukupolvien hyväksi,

ovat sopineet seuraavasta…

Suomi tunnusti Israelin de facto jo kesäkuussa 1948

7.11.2023

Suomen ja Israelin väliset suhteet ovat vahvistuneet vuosien varrella. Maat tekevät yhteistyötä laaja-alaisesti teknologian, tieteen ja koulutuksen aloilla. Merkittävää yhteistyö on muun muassa puolustustekniikan alalla.

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995. Siitä asti Suomen suhde Israeliin on noudattanut EU:n ja Israelin välistä politiikkaa yleisenä linjana.

Israelin ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden 70-vuotisjuhlavuotta vietettiin 2020.

Presidentti J.K. Paasikivi avaamassa kevätmessuja huhtikuussa 1948. Kuva Väinö Kannisto.

Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi tunnusti Israelin de facto valtioneuvoston esittelyssä 11. kesäkuuta 1948, vain kuukausi Israelin itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Suomen virallinen tunnustus Israelin valtiolle annettiin 18. maaliskuuta 1949, ja diplomaattisuhteet maiden välille solmittiin 14. marraskuuta 1950.

Yksi ensimmäisiä Israelin valtion myöntämällä viisumilla maahan matkustaneita suomalaisia oli Helsingin yliopiston itämaisen kirjallisuuden professori Aapeli Saarisalo, joka työskenteli alkuvuoden 1949 arkeologisilla kaivauksilla Galilean alueella, kunnes joutui pakenemaan Israelin korventavia helteitä takaisin Suomen viileämpiin olosuhteisiin keskellä kuuminta kesää.

Kuinka nopeasti Venäjä pystyy elpymään sotilaallisesti?

5.10.2023

Ukrainan presidentti Zelenskyi varoitti Euroopan johtajia tänään Venäjän tulevasta varustautumisesta Granadassa Euroopan poliittisen yhteisön kokouksessa. Suomesta paikalla oli pääministeri Petteri Orpo.

Ukrainan tiedustelun mukaan Venäjä voisi palauttaa tuhotun sotilaallisen kapasiteettinsa muutamassa vuodessa. Zelenskyi korosti, että jos Venäjälle annetaan aikaa sopeutua, se voisi olla tarpeeksi vahva hyökkäämään laajentumiskohteinaan pitämiinsä maihin vuoteen 2028 mennessä.

Hän muistutti myös, että Venäjä on käyttänyt tätä strategiaa aiemmin Moldovassa, Georgiassa, Kaukasiassa ja Valko-Venäjällä. Zelenskyi arvioi, että tulevaisuudessa Venäjän aggression kohteena voivat olla esimerkiksi Baltian maat.