Rajoittunut maailma

7.5.2018

Luonnonmaantieteellinen kartta maapallosta kuvaa maailman ilman rajoja. Ihminen on kuitenkin muokannut maan pintaa, hakannut metsää, vetänyt piikkilankaa ja rakentanut tie-esteitä. Maailma on täynnä poliittisen tahdon synnyttämiä rajoja. Maailman valtioita erottaa hieman yli neljännesmiljoona kilometriä rajalinjaa, tarkkaan ottaen 251060 kilometriä.

Meille suomalaisille jännitteisin raja - jossa onneksi vuoden 1944 jälkeen on ollut rauhallista, on tietysti itäraja, noin 1300 km. Pitkä, mutta lähinnä joitakin salakuljettajia kiinnostava raja on USA:n ja Kanadan välinen melkein viivoittimella piirretty raja, 6416 km ja toinen Alaskaan rajoittuva 2477 km. Itsenäisistä valtioista lyhin maaraja on Vatikaanilla, jolla on keskellä Roomaa 3,4 kilometrin mittainen käytännössä vartioimaton raja Italian kanssa. 

Ensimmäinen tunnettu rajakonflikti lienee tapahtunut nykyisen Irakin alueella Tigris-joen varrella kahden sumerikuningaskunnan välillä. Vuosina 2500 - 2340 eaa. Lagash ja Umma taistelivat maasta ja vesivaroista sekä siirtelivät rajapyykkejä. Ensimmäinen tunnettu valtiosopimus puolestaan laadittiin Rooman ja latinan vapaiden kaupunkien liiton välillä 358 eaa. Sopimus murtui ja Rooma liitti kaupungit itseensä parikymmentä vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen varsinainen rajakysymyksiä käsittelevä valtiosopimus väitetään tehdyn persialaissotien loppukahinoissa Persian ja Ateenan välillä 449 eaa. Tehtiinkö ns. Calliaksen rauha todellisuudessa, siitä historiantutkijat kiistelevät edelleen. 

Kansalliset rajat väistyvät

Kehitystä on sivilisaatioiden välillä tapahtunut monella tapaa 2500 vuodessa, mutta rajakysymyksissä riittää haasteita edelleen joka suunnalla. Maapalloistuminen ei ainakaan vielä ole poistanut kansallisten rajojen merkitystä. Näyttää siltä, että poliittinen integraatio tahtoo välillä ottaa takapakkia. Kevyet rajamuodollisuudet on joka tapauksessa havaittu miellyttäväksi ratkaisuksi etenkin Euroopassa, jossa Schengen-alueen yli pääsee sujuvasti ilman passia. Sama tilanne on ollut Pohjoismaissa jo vuodesta 1952.

Monet teknologiset muutokset - etenkin Internet, kauppamerenkulku ja lentoliikenne ovat vähentäneet etäisyyksien ja kansallisten rajojen merkitystä. Tieto ja tavara kulkee nopeasti maasta toiseen, vaikka välissä olisi hankaliakin valtiollisia rajoja. Myös poliittinen integraatio jatkuu, nykyinen halu takaisin voimakkaisiin kansallisvaltioihin ja eristäytymiseen omien rajojen taa saattaa hyvinkin jäädä tilapäiseksi ilmiöksi historian suuressa virrassa.

Lähteet

Length of Land Boundaries Border Countries by Country - http://chartsbin.com

The Umma-Lagash border conflict - http://cdli.ox.ac.uk/wiki

Uusi blogi aloittaa

3.5.2018

Maailma on ennennäkemättömässä muutoksessa. Tämä blogi alkaa pian seuraamaan ja kommentoimaan tärkeimpiä muutoksia, niiden syitä ja seurauksia. 

Tässä joitakin jättimuutoksia joita blogi seuraa:

  1. Maailma siirtyy neljänteen teolliseen vallankumoukseen, jossa tekoäly, robotiikka, synteettinen biologia ja lukuisat muut digitaalitekniikan edistysaskeleet luovat verkottuneen tietotalouden. Tämä luo edellytykset ensimmäistä kertaa poistaa köyhyys maailmasta yhden sukupolven aikana.
  2. Demokratia on tällä erää pulassa monessa maassa, mutta saattaa sittenkin tehdä läpimurron Venäjällä, Kiinassa ja pienemmissä yksinvaltiaiden johtamissa maissa. Verkottuneessa maailmassa vapauden ja tasavertaisuuden ajatuksia on vaikea pysäyttää lopullisesti.
  3. Maailma on ympäristökriisissä, joka vaatii akuutteja korjaustoimia nyt ja laajassa mitassa. Maapallon ilmaston muutos ja lajien sukupuuttoon tuhoutuminen on pysäytettävä heti - tai niin pian kuin mahdollista. Väestön kasvu koettelee edelleen maapallon rajoja.
  4. Sodat ovat vähentyneet mutta saamassa uusia vaarallisia muotoja. Kybersodankäynti, robottien väliset taistelut, ABC-aseiden paluu kansainvälisen politiikan aktiivisiksi välineiksi ovat kova haaste johon ihmiskunta joutuu puuttumaan jatkuvasti. Tarvitsemme selvästi uusia mekanismeja kansainvälisen järjestyksen ylläpitoon.
  5. Kansainvälisen järjestelmän valtasuhteet muuttuvat. Yhdysvaltain hegemonia on ohi, Kiina nousee, tuleeko Euroopasta lännen johtaja? Se, jolla on valtaa, pystyy muokkaamaan tulevaisuuttamme sekä pehmeillä arvoilla että kovalla arsenaalilla - sekä rahalla että asevoimin. Pysyykö muutos rauhanomaisena, vai onko meidän odotettava suursotaa tai isoja aseellisia konflikteja?
Väestön kasvu koettelee edelleen maapallon rajoja.