Atlantin yhteys on murtunut

21.5.2018

Läntinen arvoyhteisö, maailma johon Suomikin kuuluu, on menettänyt osan perustasta johon turvallisuutemme ja kansainvälinen yhteistyömme on rakentunut. Euroopan unionin ja Yhdysvaltain yhteistyö on murtumassa - ellei jo osin murtunutkin. Presidentti Trumpin hallinto on tehnyt toinen toistaan villimpiä päätöksiä, jotka ovat tuhonneet jo monia vuodesta 1945 voimassa olleita läntisen yhteistyön perussääntöjä.

 Trumpin hallinto on vienyt yhdysvaltoja kohti eristäytymistä tärkeimmistä kansainvälisistä sopimuksista.

Trumpin hallinto on vienyt yhdysvaltoja kohti eristäytymistä tärkeimmistä kansainvälisistä sopimuksista.

Ihmiset ovat hengissä, yritykset käyvät kauppaa, ulkoisesti kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta kansainvälinen järjestelmä on jättiläismäisessä muutoksessa. Sen seuraukset ovat arvaamattomat. Riskitaso on noussut lähes kaikkialla kansainvälisissä suhteissa.

Tilanne näyttää pahalta. Ensin tuli Trumpin yhteenotto Nato-liittolaisten kanssa Brysselin kokouksessa 25. toukokuuta 2017. Sitä seurasi USA:n vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta 1. kesäkuuta 2017. Transatlanttisesta kauppa- ja investointikumppanuudesta (TTIP) neuvoteltiin vuodesta 2013 aikana. Neuvottelut pysähtyivät kuin seinään Trumpin astuessa virkaan. Enää ei puhuta integraatiosta.  Nyt kaupasta ja tariffeista riidellään USA:n kanssa ehkä pahemmin kuin koskaan Euroopan unionin tai sen edeltäjän Euroopan talousyhteisön olemassaolon aikana.

Viimeisimpiin USA:n ja Euroopan suhteita koskeviin suhteita vahingoittaviin tempaisuihin kuuluu Trumpin Iran-päätös.  Yhdysvallat irtisanoi omalta osaltaan monikansallisen JCPOA-sopimuksen. Joint Comprehensive Plan of Action tunnetaan nimellä Iranin ydinsopimus. Se rajoittaa tai vähintäänkin hidastaa Iranin mahdollisuuksia rakentaa omaa ydinasetta.

Sopimuksen mukaan Iran hävittää keskivahvasti rikastetun uraanin varastot, leikkaa matalasti rikastetun uraanin määrää 98 prosentilla ja vähentää rikastamisessa käytettävien kaasusentrifuugien määrää kahdella kolmanneksella 13 vuoden ajan. Seuraavien 15 vuoden ajan Iran rikastaa uraania ainoastaan 3,67 prosentin vahvuiseksi. Maa on sitoutunut myös olemaan rakentamatta sopimuskauden aikana uusia raskaan veden tuotantolaitoksia.

USA kasvattaa sodan uhkaa

Trump on pitänyt sopimusta Iranin kanssa “hirvittävänä” ja irtisanoutui sopimuksesta toukokuun 8, 2018. Saattaa olla, että tuota päivää pidetään virstanpylväänä, jolloin toisen maailmansodan jälkeen rakennettu kansainvälisten suhteiden malli hajosi pirstaleiksi. Ulkoministeri Mike Pompeo jatkoi kansainvälisen järjestelmän jännitteiden kasvattamista 21. toukokuuta sanelemalla lähes uhkavaatimusta muistuttavan listan asioista, joihin Iranin hallinnon pitää USA:n mielestä myöntyä. Sopii ihmetellä, mistä USA löytää halukkaiden liittouman, joka tukisi tuon listan tavoitteiden toteutumista. Ainakaan Euroopasta ei helpolla löydy ymmärrystä lähestymistavalle.

Vaarallisinta lienee, että uhkavaatimusten sanominen ääneen jättää kummallekin osapuolelle vähän mahdollisuuksia väistää toista menettämättä kasvojaan. Sodan vaaraa tämä taktiikka ei ainakaan vähennä.

EU:n ja useiden muiden maiden vastustuksesta huolimatta Trump valitsi tien, jossa hänellä ei ole esittää mitään rakentavaa suunnitelmaa irtisanotun ydinsopimuksen tilalle. Pompeon uhkavaatimukset uhkaavat paitsi Irania, sodan seuratessa tai tilanteen muuten kiristyessä myös Euroopan turvallisuutta. Näin on tilanne myös muissa irtisanotuissa kansainvälisissä sopimuksissa. Eurooppa maksaa ja kärsii. Toki myös Amerikan kansa. Kansainväliset sopimukset murtuvat ilman että USA:lla on esittää mitään rakentavaa vaihtoehtoa jatkolle. Saksankielisen kielialueen johtava uutisaikakauslehti Der Spiegel kirjoittaa pääkirjoituksessa 12.5. “Maailma ilman järjestystä - transatlanttisen liittoutuman ennenaikainen loppu - mitä nyt?”. Voimme esittää kysymyksiä, vastausten löytäminen onkin hankalampaa.

Maailman järjestyksen saa sekaisin rikkomalla toimivat sopimukset. Transatlanttinen yhteistyö on pitänyt yllä rauhaa ja tuonut hyvinvointia. Nyt toinen osapuoli rikkoo sopimuksia enemmän kuin EU:n perinteiset viholliset konsanaan - tai kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk totesi Yhdysvaltojen käytöksestä: “Kun on tällaisia ystäviä, kuka tarvitsee vihollisia?”.

Eurooppa on yksin

Olemme tulleet yhtä suureen historialliseen taitekohtaan kuin vuonna 1989 kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto hajosi pian sen jälkeen. Trumpin hallinto järkyttää poliittista tasapainoa isossa mitassa Aasiassa, Euroopassa, käytännössä kaikkialla. Maailman ainoa supervalta on muuttunut arvaamattomaksi tekijäksi, johon ei voi enää luottaa.  

Euroopan on liittokansleri Angela Merkelin mielestä otettava kohtalonsa enemmän omiin käsiinsä. Näin hän totesi Davosissa tammikuussa ja hän on palannut aiheeseen useampaan otteeseen. Saksan ja Ranskan yhteisen poliittisen työskentelyn jättihaasteena onkin nyt löytää toimivia tapoja rakentaa kantavia ratkaisuja mitä moninaisimpiin kysymyksiin, joita on ennen pystytty ratkomaan yhdessä amerikkalaisten kanssa. “Schicksal mehr in die eigene Hand nehmen" - siinä jättimäinen haaste meille eurooppalaisille. Tai kuten presidentti Mauno Koiviston kuuluisa ahkerasti käyttämä lause meni “tarttis tehdä jotain”.     

Iso, suorastaa giganttinen kaiken Trumpin hallinnon aiheuttaman kansainvälisen häiriötilan alla oleva ongelma on USA:n poliittinen järjestelmä, jossa äänestäjät eivät enää äänestä riittävän aktiivisesti ja jossa yleinen sivistystaso on isoissa väestöryhmissä romahtanut. Demokratia on uhattuna myös monessa muussa maassa, myös Euroopassa. Demokratia ei ole mikään itsestäänselvyys tai huvipuisto, jossa voi sekoilla miten tahansa vaarantamatta siviiliyhteiskuntaa ja rakentavia kansainvälisiä suhteita. Tähän aiheeseen palataan tässäkin blogissa varmasti vielä monta kertaa.

 Euroopan ja Yhdysvaltain yhteistyö horjuu kaupan lisäksi yhä useammalla tavalla myös turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.

Euroopan ja Yhdysvaltain yhteistyö horjuu kaupan lisäksi yhä useammalla tavalla myös turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.